Wired uutisoi, että RIAA:n yritys hiljentää sen oikeudenkäyntejä julkisuudessa kritisoivaa puolustusasianajaja Ray Beckermanin blogia epäonnistui. Maistraatin tuomari katsoi, ettei Beckerman ylittänyt eettisiä rajoja julkaisemalla oikeudenkäyntimateriaalia blogissaan. Beckermanin blogi Recording Industry vs The People on tuonut esille levy-yhtiöiden 30.000 tiedostonjakajaa vastaan käymien oikeudenkäyntien likaiset yksityiskohdat.
Yksi RIAA:n oikeudenkäyntikampanian yhteydessä toistettuja mantroja on ollut yleisön valistaminen ja tietoisuuden nosto. On vähän erikoista, että niissä tapauksissa, jotka ovat päätyneet oikeuteen, RIAA on pyrkinyt kaikin keinoin hiljentämään puolustuksen. Harvardin professori Charlie Nessonin avustaessa opiskelijaa hän tarjoutui välittämään koko oikeudenkäynnin opiskelijoilleen sekä kaikille asiasta kiinnostuneilleInternetin välityksellä. RIAA ei tähän suostunut. Mikäli RIAA:lla ei ole mitään piiloteltava,eikö julkiset oikeudenkäynnit palvele sen asiaa?
Tuntuu, että Suomessa lehdistö muistaa kyllä kirjoittaa isoista korvausvaatimuksista, mutta jostain syystä ei jaksa kaivaa asioiden taustoja sen enempää. Myös tänään uutisoidun suomalaisen miljoonakorvausvaatimuksen takana on monimutkaisia vahingonkorvaus- ja tekijänoikeudellisia kysymyksiä, joista lehdistöä on vaikea saadakiinnostumaan. Lehdet ovat innolla kirjoittaneet piraattiliikkeistä ja poliittisesta paineesta, mutta nykyisen oikeustilan ruotiminen on jäänyt vähemmälle. Saa nähdä muuttuuko tilanne tulevan KKO:n Finreactor-päätöksen myötä.
Lisää tekijänoikeuksia koskevia artikkeleitamme löydät täältä: Tekijänoikeus.