Koulutussuunnitelma

Hinta alkaen 800€ ja vie asiakkaan aikaa 2h

Koulutussuunnitelman tarkoitus on nimensä mukaisesti ohjata yhtiön henkilöstön kouluttamista ja pitää henkilöstön osaaminen ajan tasalla. Oikein laaditusta koulutussuunnitelmasta yhtiö saa myös rahaa veroalennusten tai -palautusten muodossa.

Koulutussuunnitelmassa yhtiö arvioi henkilöstönsä osaamista ja osaamisvaatimuksissa tapahtuvia muutoksia. Osaamista yhtiö voi arvioida esimerkiksi henkilöstöryhmittäin tai muulla sopivalla tavalla. Koulutussuunnitelmassa yhtiö ottaa kantaa myös esimerkiksi ikääntyneiden työntekijöiden työmarkkinakelpoisuuteen ja koulutuksen seurantaan.

Koulutussuunnitelma on pakollinen niissä yhtiöissä, joissa säännöllisesti työskentelee vähintään 20 ihmistä.

Antamienne tietojen perusteella valmistelemme teille koulutussuunnitelman, joka on hyväksymistä vaille valmis. Toimitamme teille myös kutsupohjat ja pöytäkirjat, joilla saatte yhteistoimintakokouksen kutsuttua kokoon koulutussuunnitelman hyväksymistä varten.

Varaa tapaamisaika


Katso myös
Kasvu

NIS2-Direktiivi: Koskeeko Se Yritystäsi?

NIS2-direktiivi tuo yrityksille uusia tietoturvavaatimuksia, joiden noudattaminen ei ole pelkästään pakollista, vaan se auttaa turvaamaan liiketoiminnan jatkuvuuden ja ehkäisemään tietoturvaloukkauksia….

Työpaikan lakiasiat

Tekoälyohjeistus yrityksille ja yhteisöille

Tekoälyohjeistus on työnantajan laatima kirjallinen asiakirja. Sen avulla työntekijät ja yritys osaavat tehdä yrityksen arvojen mukaisia tekoälyä koskevia päätöksiä. Huolellisesti…

Työpaikan lakiasiat, Kriisi

Irtisanominen palveluna

Irtisanominen on tehtävä sekä lain mukaisesti että työntekijää kunnioittaen. Autamme työnantajaa suunnittelemaan ja toteuttamaan irtisanomisen laillisesti ja hienovaraisesti. Saat käyttöösi…

Työpaikan lakiasiat

Yrityksen tietoturva haltuun tietoturvajohtamisella

Tietomurrot ja -vuodot vaarantavat yrityksen maineen ja toiminnan. Pahimmillaan yrityksen johto joutuu tietoturvaloukkausten esiintyessä rikosoikeudelliseen vastuuseen laiminlyötyjen tietoturvaprosessien ja liian…

Kasvu, Työpaikan lakiasiat

Henkilöstöanti henkilöstön kannustin- ja sitoutusjärjestelmänä

Henkilöstöanti on henkilöstölle suunnattu osake- tai optioanti. Henkilöstöstä tulee sen seurauksena yhtiön osakkeenomistajia. Yrityksen näkökulmasta henkilöstöanti sitouttaa työntekijät yritykseen. Työntekijät…

Kasvu

Toimitusjohtajasopimus

Toimitusjohtajasopimus on yhtiön ja toimitusjohtajan välinen sopimus toimisuhteen ehdoista ja kannustimista. Toimitusjohtaja ei tyypillisesti ole työsuhteessa yritykseen, sillä työnantaja ei…

Kasvu, Tuotteet

Open source -lakipalvelut

Open source on lisensointimalli, jossa ohjelmiston tekijänoikeuden haltija antaa oikeuden käyttää, muokata ja levittää tietokoneohjelmaa. Open source lisenssit sallivat ohjelman…

Kasvu, Työpaikan lakiasiat

HR-ratsia

Suomen HR-lainsäädäntö on yksi maailman tiukimmista. Oletko varma, ettet itse riko lakia? HR-ratsia® palvelu kertoo miten korjata tilanne. Luulin, että…

Työpaikan lakiasiat

Työaikapankki

Ota työaikapankki käyttöön yrityksessäsi!

Kasvu, Tuotteet

Sopimuksen tarkistus

Anna sopimus meidän luettavaksi. Etsimme virheet ja korjaamme ne.

Kasvu, Kriisi

Valitus julkisista hankinnoista

Tuliko turpaan kilpailutuksessa ja tuntuu, että homma ei mennyt oikein? Autamme kaivamaan kilpailijoiden tarjoukset sekä arvioimaan hankintayksikköjen tarjouspyyntöjen, arviointiperusteiden, hankintapäätösten ja hankintasopimusten lainmukaisuuden.

Rahoitus, Kasvu

Osakkeiden siirtosopimus

Siirrä osakkeita kaupalla tai vaihdolla uusille tai vanhoille osakkeenomistajille. Ohjeistamme myös verottajan kanssa toimimisessa.

Kasvu, Kriisi

Yhtiökokousten järjestäminen

Pidämme huolen, että hankalia päätöksiä tehtäessä yhtiökokoukset järjestetään lainmukaisesti.