Periscopen tekijänoikeus- ja yksityisyyskysymykset ovat puhuttaneet erityisesti koulumaailmassa viime aikoina. Usealla oppilaalla on puhelin, joka kykenee kuvaamaan videota ja siirtämään sen reaaliaikaisesti verkkoon julkisesti katseltavaksi. Erityisesti Twitterin omistama Periscope-palvelu on suosittu kanava elävän kuvan jakamiseen. Monella on herännyt kysymyksiä, onko tämä luvallista ja voiko koulu, vanhemmat tai oppilas kieltää kuvauksen tai videoiden jakamisen. Kenellä on tekijänoikeus videoihin ja onko koulu julkinen paikka?
Tutkitaan ensiksi mitkä lait ovat merkityksellisiä Periscope-lähetysten arvioinnissa ja miten niitä tulisi arvioida koulukuvauksen osalta. Lopussa on tarkistuslista siihen, miten Periscopea voi käyttää laillisesti.
Periscopen tekijänoikeus, kuvaaja ja kuvattavat
Tekijänoikeuslain 1 §:n mukaan sillä, joka luo kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus teokseensa. Tällainen teos voi olla esimerkiksi elokuva-, puhe- tai näytelmäteos. Tekijällä on yksinoikeus päättää teoksen kappaleiden valmistamisesta ja yleisön saataville saattamisesta. Tämä tarkoittaa, että jos oppilas lukee luokassa esitelmäänsä, esittää improvisoitua tanssia tai kertoo keksimäänsä vitsiä välitunnilla, hänelle voi syntyä teokseen tekijänoikeus. Mikäli toinen oppilas kuvaa ja levittää tämän teoksen ja sen esityksen Periscopella, kyseessä on yleisön saataville saattaminen. Tämä on siis toimi, johon kuvaaja tarvitsee toisen oppilaan luvan. Sama pätee opettajan pitämän oppitunnin nettiin välittämiseen.
Tilanteen kuvaajalle syntyy tekijänoikeuden lähioikeus kuvattuun kuvatallenteeseen. Tämä tarkoittaa sitä, että myös kuvaajalta tulee saada lupa teoksen yleisölle välittämiseen ja kopioimiseen. Mikäli tällaista lupaa ei ole, voi Periscope-lähetyksen esittäminen kouluopetuksen yhteydessä olla kiellettyä. Tuoreessa ratkaisussaan tekijänoikeusneuvosto katsoi, että elokuvateokset, jotka on laitettu levitykseen ainoastaan internetissä, eivät ole välttämättä julkaistuja teoksia. Opetustoiminnassa saa näyttää lain poikkeukseen ja lisensontijärjestelyihin perustuen ainoastaan julkaistuja elokuvateoksia. Neuvosto katsoi, että tämä on epäkohta, jonka korjaaminen vaatii lainmuutosta.
Oikeus omaan kuvaan
Henkilön oikeus omaan kuvaan ei ole varsinaisesti tekijänoikeuskysymys (katso esim. TN 2002:19). Sen sijaan kyseeseen tulee useassa laissa säädelty yksityisyyden ja henkilön kunniaa suojaava perusoikeus.
Julkisessa keskustelussa on tuotu esille se seikka, että perusopetus on julkista. Tämä seikka on totta, mutta se ei kumoa oppilaiden ja opettajan oikeutta yksityisyyteen. Jokaisella on lähtökohtaisesti oikeus yksityisyyteen myös julkisella paikalla. Salakuvaus, yksityisten asioiden levittäminen Periscopen kautta ja kiusaamistarkoituksessa tapahtuva kuvaus täyttävät helposti joukon rikosnimikkeitä.
Yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen syyllistyy se, joka oikeudettomasti toimittamalla lukuisten ihmisten saataville esittää henkilön yksityiselämästä kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle tai häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Korkein oikeus on tutkinut lehdistön ja kustantajien oikeutta kertoa henkilöitä koskevia tietoja ja päätynyt vetämään varsin tiukkaan yksityisyyttä kunnioittavaan tulkintaan pääministerin ja entisen valokuvamallin osalta.
Opettajat ja vanhemmat ovat pelänneet, että oppilaat käyttävät Periscopea toisten oppilaiden julkiseen nolaamiseen. Tällainen teko täyttää helposti rikoslaissa määritellyn kunnianloukkausrikoksen piirteet.
Toisaalta oikeus ei katsonut pelkästään kuvituskuvana tai taustakuvana esiintyviä oppilaita loukatun, jos ohjelma on koskenut epäkohtia koulutusjärjestelmässä. Oikeus katsoi merkitykselliseksi sen, että kuvauksessa käytetyn tila oli julkinen.
Sellainen video, josta henkilö on tunnistettavissa, on henkilötieto. Henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan henkilötietolakia. Lain mukaan henkilötietojen käsittelyä on esimerkiksi videoiden julkaiseminen verkossa, jos videolla on tunnistettavia henkilöitä. Henkilötietolaki määrittelee ne tapaukset, joissa henkilötietojen käsittely on sallittua. Selkein käyttötapaus on, kun videolla oleva henkilö on antanut yksiselitteisen suostumuksen. Alaikäisen osalta selkeintä on hankkia lupa vanhemmilta. Toisaalta tällainen lupa voisi olla sellainen tavanomainen oikeustoimi, johon lapsi voi olla oikeutettu kehitystasonsa perusteella. Eli mitä vanhempi lapsi, sitä todennäköisemmin hän voi itse antaa suostumuksensa kuvaamiseensa ja videon yleisön saataville saattamiseen.
Teon vakavuus
Laki katsoo monen rikoksen olevan törkeä, jos se tapahtuu massaviestintäverkkoa (internet) käyttäen. Näin myös Periscopen osalta. Sillä, onko lähetyksellä 3 vai 3000 katsojaa, ei välttämättä ole väliä. Mikäli lähetyksen kuvannut ja Periscopen kautta lähettänyt henkilö on yli 15-vuotias, hän voi joutua rikosvastuuseen teostaan. Myös tätä nuorempien vanhemmat voivat päätyä korvaamaan vahinkoja, joita kuvaamisella on aiheutettu.
Miten homma hoidetaan laillisesti?
- Onko videolla tunnistettavia ihmisiä? Jos on, kysy heiltä lupa. Jos henkilöt ovat nuoria, kysy lupa vanhemmilta.
- Voit yrittää rajata kuvasta henkilöitä pois. Jos henkilöt ovat taustalla ja heidän roolinsa ei ole merkittävä, lupaa ei heiltä välttämättä tarvitse.
- Kuvaa siten, että videolla olevat henkilöt tietävät sinun kuvaavan.
- Kerro kuvattaville, että video päätyy yleisön saataville.
- Älä kuvaa tilanteita, joissa saattaa syntyä loukkaavaa kuvamateriaalia. Uskonnolliset, seksuaalista sisältöä sisältävät, päihtymykseen liittyvät, etnisyyteen, rotuun ja syntyperään menevät asiat ovat erityisen herkkiä kuvausaiheita.
- Kuvauksessa käytettävällä tilalla on väliä. Julkisella paikalla säännöt ovat vapaammat. Toisaalta luokkahuone on yksityisempi tila kuin esimerkiksi yleinen katualue. Toisaalta kotirauhan suojaaman tilan kuvaaminen esimerkiksi vessassa tai ikkunan läpi kuvaaminen täyttää helposti salakatselun tunnusmerkit.
- Kuvaa siten, että videosta käy ilmi sen asiayhteys. Mikäli yleisölle syntyy väärä mielikuva kuvauksesta, muutoin sallittu kuvaus voi muuttua kielletyksi.
- Kuvaajan on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta jos videota käytetään markkinoinnin yhteydessä. Oikeuskäytännössä kaupallinen käyttö on katsottu oikeuttavan kompensaatioon.
Ohjeet on annettu erityisesti Periscopen käyttöön. Erona tavanomaisiin kotivideoihin on julkisuus. Koulun joulujuhlan saa tallentaa omaan arkistoon myös jatkossa.
Kirjoittaja on lakimies, joka on erikoistunut teknologia- ja mediakysymyksiin.