Markkinaoikeus antoi 7.12.2017 päätöksen MAO:752/17, jossa se katsoi, että operaattorit eivät ole velvoitettuja tallentamaan tietoja tekijänoikeusvalvontaa varten. Vain päivää myöhemmin, 8.12.2017, korkein oikeus antoi päätöksen KKO:2017:85, jossa se katsoi, että oikeudenhaltijat eivät ole oikeutettuja saamaan operaattoreiden lakisääteisesti viranomaisia varten keräämiä tietoja tekijänoikeusvalvontaan.
Molemmat ratkaisut vahvistavat käyttäjien yksityisyyttä ja rajoittavat tekijänoikeuksien massavalvontaa. Molemmat tuomioistuimet vahvistivat päätöksissään sen periaatteen, että välitystietojen käsittelyssä kantavana periaatteena on käsittelyn ja tietojen säilyttämisen minimointi.
Tausta: tekijänoikeusvalvonta edellyttää liittymätietoja
Internetin kuluttajaliittymissä liittymän tilaaja saa internetoperaattorilta nettiliittymää käyttäessään uuden internetosoitteen (IP-osoitteen) automaattisesti. Nettiliittymän osoite voi vaihtua jopa päivittäin. Kuluttajaliittymien internetosoitteet ovat tällä tavoin dynaamisia.
Internetoperaattoreiden järjestelmiin tallentuu tieto siitä, mikä IP-osoite on ollut kunkin käyttäjän käytössä kullakin hetkellä.
Mikäli liittymä on ollut vertaisverkossa, muut vertaisverkon käyttäjät ovat voineet ladata teoksia liittymän käyttäjältä. Vertaisverkot perustuvat sille, että vertaisverkosta materiaalia lataava käyttäjä jakaa tuota materiaalia samanaikaisesti muille. Jotta tämä olisi mahdollista, vertaisverkko-ohjelma kertoo käyttäjän IP-osoitteen muille verkon käyttäjille.
Tekijänoikeuksien valvojat ovat käyttäneet tätä vertaisverkkojen tunnettua ominaisuutta laittomasti teoksia jakavien käyttäjien valvontaan. Oikeudenhaltijat kumppaneineen keräävät vertaisverkoista tietoa suomalaisista internetosoitteista, joita on käytetty tekijänoikeudella suojattujen teosten jakamiseen.
Oikeudenhaltijoilla ei kuitenkaan ole tietoa siitä, kuka on liittymän tilaaja – he tietävät vain IP-osoitteen. IP-osoitteen tilaajaan yhdistävä tieto on vain operaattorilla. Jotta oikeudenhaltijat voivat kohdistaa valvontatoimet ihmisiin, heidän tulee saada tilaajatiedot operaattorilta.
Operaattorit ovat suojelleet asiakkaidensa yksityisyyttä ja kieltäytyneet luovuttamasta asiakastietoja, mikäli siihen ei ole ollut pakottavaa syytä. Tekijänoikeuslain 60 a §:n mukaan oikeus voi velvoittaa operaattorin luovuttamaan tilaajatiedot oikeudenhaltijoille. Vuonna 2016 oikeudenhaltijat käyttivät tätä oikeuttaan yli 120 000 kertaa. Näiden tietojen perusteella oikeudenhaltijoiden avustajat lähettivät kymmeniä tuhansia tekijänoikeuskirjeitä epäillyille loukkaajille.
Operaattorit ovat tyytymättömiä tilanteeseen
Tuhansien asiakastietojen luovuttaminen ajoi operaattorit vaikeaan välikäteen. Operaattorit joutuvat ikäänkuin osallisiksi riitaan, joka ei kosketa heitä: riita on oikeudenhaltijan ja kirjeensaajan välillä. Operaattoreiden pitää kuitenkin noudattaa oikeuden päätöstä, kaivaa tiedot esille ja luovuttaa ne oikeudenhaltijoiden edustajalle.
Luovutuksen seurauksena operaattorin asiakkaat saavat satojen tai tuhansien eurojen maksuvaatimuksen postissa, mikä herättää asiakkaissa närää.
Vaikka operaattoreiden järjestelmiin tallentuukin tiedot heidän satojen tuhansien tai miljoonien asiakkaidensa IP-osoitteista, operaattoreiden tietojärjestelmiä ei ole rakennettu tietojen kaivelua silmälläpitäen.
- Tuhansiin tietopyyntöihin vastaaminen vaatii operaattoreilta henkilöresurssien käyttämistä.
- Operaattorit veloittavat oikeudenhaltijoilta useita kymmeniä tai jopa satoja euroja per IP-osoite. Oikeudenhaltijat taas siirtävät nämä maksut suoraan kirjeissä esitettyihin korvausvaatimuksiin. Operaattorimaksut kasvattavat omalta osaltaan oikeudenhaltijoiden vaatimia korvauksia.
- Kirjemenettely kuormittaa operaattoreiden teknisiä ja asiakaspalveluhenkilöitä merkittävästi, sillä hakemusten määrät ja myös kuukausittainen vaihtelu ovat olleet suuria.
- Epätietoiset asiakkaat ovat ruuhkauttaneet operaattoreiden asiakaspalvelut kysellessään, mistä on kyse tai pyrkiessään selvittämään osoitetietojaan operaattoreilta.
- Riskinä on, että julkisuudessa operaattorit näyttäytyvät asiakkaiden epäonnella toimenpidemaksuja rahastavilta opportunisteilta.
Operaattori rajoittaa tallentamista
Sen lisäksi, että tietojen käsittely ja luovuttaminen työllistää operaattoreita, se myös maksaa. Tallennetuista tiedoista on koitunut operaattoreille lisäkustannuksia, kun he ovat joutuneet palkkaamaan ihmisiä tietojenluovutusmääräysten käsittelyyn. Operaattorit ovat joutuneet miettimään, miten he ratkaisisivat tilanteen.
Yksi tapa vastata tietojenluovutusmääräykseen on “meillä ei ole tietoa tallessa”.
Vuoden 2016 lopussa Telia katsoi, että se ei tarvitse osoitetietoja omaan käyttöönsä pitkäksi ajaksi ja ryhtyi rajoittamaan tietojen tallennusaikaa 90 päivään.
Henkilötietojen keräämisen ja käsittelyn osalta lainsäätäjä on edellyttänyt käyttötarkoitussidonnaisuutta. Henkilörekisterejä koskevat yleiset periaatteet edellyttävät, että rekisterinpitäjä rajoittaa henkilötietojen tallennuksen ja käsittelyn vain tarpeelliseen käyttöön. Myös tietoyhteiskuntakaari lähtee tästä perusolettamasta niiltä osin kuin se koskee operaattoreiden tunnistetietojen tallennusta. Jos operaattori katsoo, ettei se tarvitse osoitetietoja omaan käyttöönsä, se ei saa pitää niitä tallessa. Operaattorin on siis helppo perustella, miksei se tallenna tietoja pidemmäksi ajaksi.
Laki ei edellytä, että rekisterinpitäjä keräisi tietoja tekijänoikeuksien valvomiseksi.
Asiakkaiden tietojen kerääminen maksaa. Lisäksi tallennetut tiedot ovat aiheuttaneet lisäkustannuksia, kun operaattorit ovat joutuneet investoimaan lisäresursseja tietojenluovutusmääräysten käsittelyyn. Päätös rajoittaa tietojen tallentamista on ollut operaattorille helppo sekä liiketaloudellisena että oikeudellisena päätöksenä.
Markkinaoikeus hyväksyy lyhyen tietojenkäsittelyajan
7.12.2017 antamassaan päätöksessä MAO:752/17 markkinaoikeus otti kantaa siihen, kuinka pitkäksi aikaa operaattorin tulee tallentaa tiedot internetliittymien käyttäjistä. Tapauksessa Telia oli ilmoittanut Adultia-lakiasiaintoimiston edustamille oikeudenhaltijoille, että se ei voi luovuttaa oikeuden määräämiä tietoja, sillä operaattorilla ei enää ollut tietoja tallessa. Jos tietoa ei ole, sitä ei voi luovuttaa.
Telia siis ilmoitti, että se säilyttää tietoja 3 kuukautta tai 90 päivää. Oikeudenhaltijoiden mukaan operaattorin olisi tullut säilyttää tietoja 9 kuukautta.
Markkinaoikeus toteaa, että hakijan esittämän mukaan Telia Finland Oyj on ilmoittanut tietojen käsittelyajaksi 90 päivää tai kolme kuukautta. Telia Finland Oyj:llä on ollut oikeus ja velvollisuus määrittää tietojen käsittelyaika sen omaa tarvetta varten. Asiassa ei ole edes varsinaisesti väitetty eikä ilmennyt perusteita sille, ettei mainittu ilmoitettu käsittelyaika pitäisi paikkaansa. Turvaamistointa ei ole pantu täytäntöön.
Markkinaoikeus katsoo, että edellä todettuun nähden hakemuksen kohteena olevia, teleliittymän tunnistamiseksi välttämättömiä tietoja ei ole enää saatavissa.
Markkinaoikeus siis päätyi ratkaisussaan operaattorin kannalle: operaattorin ei tarvitse tallentaa tietoja kuin sen aikaa, mitä se tarvitsee niitä omaan käyttöönsä. Operaattorin ei tarvitse tallentaa tietoja tekijänoikeusvalvontaa varten.
Asia voidaan esittää aikajanalla:
- Toukokuu 2017: Oikeudenhaltijat havaitsevat tuoreimmat loukkaukset.
- 19.5.2017: Oikeudenhaltijat jättävät hakemuksen markkinaoikeuteen tietojen luovutuksesta ja sitä tukevasta turvaamistoimesta.
- 22.6.2017: MAO antaa päätöksen operaattorin tietoja koskevasta turvaamistoimesta. Oikeudenhaltijat eivät laittaneet turvaamistoimea täytäntöön missään vaiheessa.
- 21.8.2017: 3 kk hakemuksen jättämisestä. Oikeudenhaltijat täydentävät hakemustaan.
- 7.12.2017: Oikeus hylkää hakemuksen.
Kirjeensaajat ovat kritisoineet oikeudenhaltijoita siitä, että oikeudenhaltijat lähettävät tekijänoikeuskirjeitä huomattavan vanhoista loukkauksista. Tapauksen perusteella oikeudenhaltijat vievät loukkaushavainnot hyvin nopeasti oikeuden käsiteltäväksi.
Markkinaoikeuden käsittelyaika tapauksessa on yli kuusi kuukautta. Rutiiniluonteisessa asiassa oikeus voisi puristaa käsittelyajan nopeammaksi. Käsittelyaikaan lienee vaikuttanut paitsi se, että oikeus on pyytänyt lausuntoa Telialta, myös se, että hakija on itse toimittanut uuden lausuman 3 kk alkuperäisen hakemuksen jälkeen. Tapauksessa on voitu myös käydä kirjeenvaihtoa asianosaisten välillä, joka on hidastanut prosessia.
Vaikuttaa siltä, että oikeudenhaltijoiden hakemus on alun perin ollut samanlainen kuin lukuisat aikaisemmat. Se on sisältänyt listan kymmenistä tai sadoista IP-osoitteista ja näyttöä oikeudenloukkauksista, joita Telian liittymien kautta on tapahtunut keväällä 2017.
Markkinaoikeus on lähettänyt hakemuksen operaattorille ja antanut tälle mahdollisuuden lausua siitä. Operaattori ei ole käyttänyt oikeuttaan.
Hakemuksen käsittelyssä on kulunut aikaa ja kesälomat ovat kaatuneet päälle. Kun hakemuksesta oli kulunut kolme kuukautta, Telia on ilmoittanut oikeudenhaltijoille, ettei se voi luovuttaa tietoja, sillä Telia säilyttää tietoja vain kolme kuukautta. Tämän jälkeen Telia ei säilytä tilaajatietoja kuin lain vaatimaan viranomaistarkoitukseen.
Operaattorin uuden käytännön vaikutus
Voidaan perustellusti kysyä, onko sattumaa, että Telian itse määrittelemä säilytysaika on markkinaoikeuden tyypillistä käsittelyaikaa lyhyempi. Lyhyt säilytysaika pakottaa oikeudenhaltijat nopeuttamaan valvontaprosessia.
Pitkät valvonta-ajat ovat herättäneet kirjeensaajissa närää. Kirje voi saapua vuoden teon jälkeen. Tällöin kirjeen saajan on vaikea puolustautua väitteitä vastaan tai selvittää mitä oikeasti on tapahtunut. Kirjeen saapuminen nopeammin olisi tämän vuoksi suotavaa.
Mikään ei estä operaattoreita määrittelemästä säilytysaikaa vielä lyhyemmäksi. Tällöin oikeus voi kuitenkin luopua operaattoreiden kuulemisesta hakemusprosessin aikana. Näin on erityisesti tapauksessa, jossa kuulemisaika vaarantaa turvaamistoimea koskevan hakemuksen. Tällöin asian kiireellinen käsittely ilman kuulemisia voi olla perusteltu.
Oikeudenhaltijoiden turvaamistoimi
Markkinaoikeuden nyt ratkaisemaan tapaukseen liittyi myös turvaamistoimi, jonka markkinaoikeus myönsi oikeudenhaltijoille kuukausi siitä, kun he olivat jättäneet alkuperäisen hakemuksen tietojen saamiseksi. Turvaamistoimen avulla oikeudenhaltijat olisivat voineet velvoittaa Teliaa säilyttämään tilaajatiedot itse pääasian ratkaisuun asti.
Tyypillisesti turvaamistoimen täytäntöönpanosta vastaa ulosottomies. Turvaamistoimessa yksilöity tieto annetaan tällöin ulosottomiehen haltuun.
Oikeudenhaltijat eivät laittaneet turvaamistoimea täytäntöön. Tämä on erikoista, sillä turvaamistoimi olisi mahdollistanut tietojen säilymisen myöhempää käyttöä varten. Syyllä voidaan spekuloida. Ehkä Telian käsittelyajan leikkaaminen tuli oikeudenhaltijoille yllätyksenä. Toinen mahdollinen syy on kustannukset. Tyypillisesti turvaamistoimen täytäntöönpano edellyttää sen hakijalta vakuuden asettamista ja tällaisessa asiassa vakuuden määrä voi nousta kymmeniin tuhansiin euroihin. Turvaamistoimi saattoi siis yksinkertaisesti olla liian kallis.
Oikeudenhaltijoilla on jatkossa mahdollisuus ja tarve käyttää turvaamistoimia tietojen turvaamiseksi. Menettelyn raskaus on kuitenkin omiaan nostamaan työmäärää, tarvittavaa pääomaa ja näin ollen kustannuksia, joita tekijänoikeuden valvontaan liittyy. Todennäköisesti oikeudenhaltijat siirtävät nämä kustannukset suoraan oikeudenloukkaajille. Tällöin epäoikeudenmukaiseksi koettu epäsuhta vaadittujen tekijänoikeushyvitysmaksujen ja valvonnan kustannusten välillä kasvaa entisestään.
Korkein oikeus ja pääsy viranomaista varten tallennettuihin tietoihin
Ilmeisesti sattumalta korkein oikeus antoi vain päivän markkinaoikeuden päätöksen jälkeen ratkaisun KKO 2017:85 (8.12.2017), joka koski tietojen luovuttamista tekijänoikeusvalvontaa varten. Jutussa osapuolina olivat Adultia Oy:n edustamat oikeudenhaltijat (“B Ltd”) ja operaattoripuolella DNA (“A Oyj”).
Oikeudenhaltijoiden vaatiessa tietoja operaattori ilmoitti, ettei se voi suostua tähän niiltä osin kuin tietojen luovutus perustui viranomaistarkoitukseen tallennettuihin tietoihin.
Operaattori vetosi siihen, että se säilytti markkinaoikeuden päätöksessä viitattuja tietoja tietoyhteiskuntakaaren 137 §:n perusteella omia tarpeitaan varten kuuden kuukauden ajan kustakin viestintätapahtumasta lukien ja tietoyhteiskuntakaaren 157 §:n perusteella viranomaistarpeita varten yhdeksän kuukauden ajan.
Oikeuden ratkaistavaksi tuli kysymys siitä, tulisiko operaattorin luovuttaa viranomaiskäyttöä varten tallennetut tiedot yritysten harjoittamaan tekijänoikeusvalvontaan. DNA oli luovuttanut sellaiset tiedot, joita se tallensi omaa käyttöään varten:
A Oyj on ilmoituksensa mukaan luovuttanut B Ltd:lle markkinaoikeuden päätöksen antamisen jälkeen kaikki sellaiset teleliittymiensä yhteystiedot, joita se säilytti omia tarpeitaan varten. A Oyj on katsonut, ettei sillä ole oikeutta eikä velvollisuutta luovuttaa B Ltd:lle tietoyhteiskuntakaaren 157 §:n nojalla säilyttämiään tietoja. B Ltd on hakenut markkinaoikeuden päätöksen täytäntöönpanoa koskemaan tietoja myös siltä osin, kun niitä säilytettiin tietoyhteiskuntakaaren 157 §:n nojalla.
Korkein oikeus päätyi tulkitsemaan viranomaistarkoitukseen kerätyn tietojen luovutusvelvollisuutta kapeasti:
… unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on korostettu viestinnän luottamuksellisuutta rajoittavan sääntelyn suppeaa tulkintaa siten, että henkilötietojen suojaa koskevat poikkeukset ja rajoitukset toteutetaan täysin välttämättömän rajoissa ja varmistetaan eri perusoikeuksien välinen tasapaino sekä suhteellisuusperiaatteen noudattaminen…”
Tällä perusteella oikeus katsoi, että tiedonluovutusvelvollisuutta tulee rajoittaa “siltä osin, kuin A Oyj säilyttää mainittuja yhteystietoja pelkästään tietoyhteiskuntakaaren 157 §:n nojalla viranomaistarpeita varten”. KKO siis hyväksyi operaattorin valituksen, eikä DNA:n tarvinnut luovuttaa viranomaistarpeita varten tallentamiaan tietoja yrityksen tekijänoikeusvalvontaan.
Lopputulema
Kansalaisjärjestöt arvostelivat tekijänoikeuslain 60 a §:n oikeudenhaltijoille antamia tiedonsaantivaltuuksia tuoreeltaan, kun se säädettiin vuonna 2014. Tässä vaiheessa oikeudenhaltijat vähättelivät vaikutuksia. Ilmeisesti valtuudet olivat kuitenkin sen verran laajat, että suomalaiset tuomioistuimet ovat nyt osittain EU-tuomioistuimen linjauksen mukaisesti kaventaneet oikeudenhaltijoiden tiedonsaantioikeuksia merkittävästi. Vaakakupissa netin käyttäjien yksityisyys vahvistui tekijänoikeuden haltijoiden valvontaoikeuksien kustannuksella.
Kirjekampanjalla on kiistämättä ollut merkittävä vaikutus suomalaisten tapoihin kuluttaa digitaalista sisältöä. Kiinnijäämistodennäköisyyden kasvu yhdessä laillisten vaihtoehtojen kehittymisen ja tarjonnan kasvun kanssa ovat tarkoittaneet, että suomalaisten tavat kuluttaa viihdettä ovat yhä enemmän siirtyneet laillisiin kanaviin. Tämä näkyy myös siinä, että oikeudenhaltijoiden aktiiviset tietojenluovutusvaatimukset ovat vähentyneet. Samansuuntaisia tuloksia on nähtävissä tekijänoikeusbarometrissa, joka mittaa vuosittain kansalaisten asenteita ja käyttäytymistä tekijänoikeuksien suhteen.
Jää nähtäväksi, miten nämä joulukuun 2017 päätökset markkinaoikeudesta ja korkeimmasta oikeudesta vaikuttavat tekijänoikeusvalvontaan.
Laitonta lataamista tai jakamista ei todennäköisesti saada koskaan kokonaan kitkettyä. Aina löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiita hankkimaan teoksensa kanavista, joita oikeudenhaltijat eivät ole hyväksyneet. Ilmaisen houkutus, tekninen kehitys ja laillisten markkinoiden rajoitukset tekevät piratismista jatkossakin kilpailijan laillisille palveluille. Samalla laittomat palvelut toimivat kirittäjänä laillisille markkinoille. Kuka olisi voinut 10 vuotta sitten kuvitella, että viidellä eurolla kuussa saisi pääsyn miljooniin äänitteisiin tai kympillä kymmeniin tuhansiin sarjoihin ja elokuviin?
Lainsäätäjän ja tuomioistuimen tehtäväksi jää tasapainottelu oikeuksienhaltijoiden oikeuksien ja kuluttajien yksityisyydensuojan välillä. Nyt näyttää siltä, että vaaka on hetkeksi kallistunut kuluttajien hyväksi.
Tuoreet päätökset eivät kuitenkaan vaikuta niihin kymmeniintuhansiin suomalaisiin, jotka ovat saaneet kirjeen tai joiden tiedot ovat päätyneet oikeudenhaltijoille. Oikeus on nostanut oikeudenhaltijoiden näyttökynnystä tietojen saamiseksi. Ne tilaajat, joiden tiedot on oikeudenhaltijoilla, ovat joutuneet syksyllä 2017 oikeudenkäyntien kohteiksi.
Tapaukset osoittavat, miten palveluntarjoajan tietojen haaliminen ja tallentaminen voivat vaikuttaa tallentamisen kohteena oleviin asiakkaisiin. Pienetkin muutokset käyttöehdoissa ja käytännöissä voivat säästää käyttäjät oikeustoimilta. Tuleva tietosuoja-asetus (GDPR) on pakottanut henkilötietojen käsittelijät ja säilyttäjät miettimään tallennuksen rajoja. GDPR todennäköisesti on aloittanut myös operaattoreiden tietosuojatalkoot, joiden seuraukset tekijänoikeusvalvontaan näkyvät nyt.
Kaikesta tästä herää myös kysymyksiä. Toimivatko operaattorit lojaalisesti ja oliko heillä oikeus tuhota asiakkaidensa tiedot sen jälkeen kun he olivat luovuttaneet tiedot oikeudenhaltijoille? Oliko operaattoreilla aiemmin todellista tarvetta säilyttää tietoja omaan käsittelytarkoituksiinsa niin pitkään kuin ne tekivät? Jos ei, voisiko tämän rajan ylittäminen olla peruste vaatia operaattoreilta vahingonkorvausta?
Lisää tekijänoikeuksia koskevia artikkeleitamme löydät täältä: Tekijänoikeus.
