Ruotsin Pirate Bay ja Suomen Finreactor eivät ole suinkaan ensimmäisiä oikeustapauksia, joissa ratkotaan ylläpidon vastuuta käyttäjien tekemistä oikeudenloukkauksista. Ensimmäinen suomalainen verkkopalvelun ylläpitoa koskenut tapaus oli helsinkiläinen ”piraattipurkki” Complex, josta Korkein oikeus antoi julkaisemattoman ratkaisun 22.8.1997 dnro R-95/923. Syyttäjä väitti, että ylläpitäjä (sysop) olisi syyllistynyt suoriin oikeudenloukkauksiin teoskappaleita kopioimalla ja levittämällä. Tuomion keskeinen sisältö kuului:
”[Vastaajan] ei ole näytetty valmistaneen tietokoneohjelmia kopioimalla ohjelmat yleisessä käytössä olleeseen mikrotietokoneeseensa. [Vastaajan] on tosin näytetty perustaneen elektronisen postilaatikon, huolehtineen sen toimivuudesta ja hyväksyneen sen käyttäjät antamalla harkinnan jälkeen kullekin käyttäjätunnuksen… on kuitenkin jäänyt näyttämättä, että [vastaaja] olisi toiminut ansiotarkoituksessa. Jutussa ei myöskään ole näytetty, että ohjelmien kopioiminen [vastaajan] postilaatikosta olisi ehdottomasti edellyttänyt sitä, että käyttäjä itse olisi siirtänyt postilaatikkoon omia ohjelmakopioitaan.
Pelkästään toimimalla elektronisen postilaatikon perustajana ja ylläpitäjänä [vastaaja] ei ole syyllistynyt syytteessä tarkoitettuun tietokoneohjelmien kopioimiseen ja levittämiseen yleisön keskuuteen. Tämän vuoksi syyte on hylättävä.”
Juridisesti kiinnostava on viimeisen kappaleen ensimmäinen lause: pelkästään toimimalla perustajana ja ylläpitäjänä, vastaaja ei kopioinut tai levittänyt teoskappaleita tekijänoikeuslain tarkoittamalla tavalla. Tämä on täysin päinvastoin kuin mitä alemmat oikeudet ovat tuominneet Finreactor-tapauksessa.
Syyttäjä yritti muuttaa myöhemmin syytettä — pitkälti Pirate Bayn syytteen mukaisesti — siten, että se olisi koskenut suoran loukkauksen lisäksi myös teoskappaleiden “valmistuttamista” eli käytännössä esimerkiksi rikosoikeudellisesti kiellettyä välillistä tekemistä, avunantoa tms. Korkein oikeus kuitenkin katsoi, että syytettä ei voinut enää muuttaa.
Tämä on ainoa tietämäni Korkeimpaan oikeuteen edennyt keissi, jossa oli kysymys puhtaasta palvelun ylläpidosta. Usein viitattu toinen piraattipurkkitapaus KKO 1999:115, jossa oli kysymys Juve Rehab nimisestä purkista, oli kaukana pelkästä ylläpidosta. Korkein oikeus perusti tuomionsa myös niihin seikkoihin, että ylläpitäjä oli itse kopioinut teoskappaleita yleisön saataville, käynyt kauppaa teoskappaleilla ja tehnyt teoskappaleista varmuuskopioita levitystarkoitusta varten. Lisäksi tapauksessa oli mm. tullut ilmi – jota tuomioistuimet eivät maininneet – että vastaaja oli lähettänyt lukuisia kopioituja teoskappaleita sisältäneitä DAT-nauhoja vastaavanlaisten ulkomaisten piraattipurkkien ylläpitäjille. Juve Rahabin tapauksessa oli lopulta kyse eräänlaisen ”piraattikauppiaan” vastuusta. Lähempi analogia on piraattimyyntiin keskittynyt antikvariaatti tai torikauppias, eikä niinkään verkkopalvelun ylläpitäjä.
Lisää tekijänoikeuksia koskevia artikkeleitamme löydät täältä: Tekijänoikeus.
