Vastaako nettiliittymän tilaaja muiden liittymän käyttäjien tekijänoikeusloukkauksista?
Euroopan unionin tuomioistuin antoi kolme viikkoa sitten ennakkoratkaisunsa asiassa C-149/17 (Bastei Lübbe v. Strotzer), joka tekijänoikeusjärjestöjen ja muiden oikeudenhaltijatahojen mukaan vahvistaa tekijänoikeuden suojaa huomattavasti.
Oikeudenhaltijoiden näkemyksen mukaan uusi tekijänoikeuskirjetuomio vahvistaa säännön, jonka mukaan internet-liittymän haltija vastaisi liittymän kautta tehdyistä tekijänoikeusloukkauksista, jos hän ei voi osoittaa, kuka muu olisi tehnyt loukkaukset.
Tässä kannanotossa on yksi pieni ongelma.
Se ei tarkalleen ottaen ole totta.
Mistä Strotzer-tapauksessa oli kyse?
Asiassa C-149/17 olivat vastakkain kustannusosakeyhtiö Bastei Lübbe ja yksityishenkilö Michael Strotzer. Strotzer oli yhtiön mukaan jakanut vertaisverkossa äänikirjaa, jonka oikeudet kustannusosakeyhtiö omisti.
Bastei Lübbe oli lähettänyt Strotzerille tekijänoikeuskirjeen, jossa he olivat vaatineet Strotzeria lopettamaan loukkauksen. Kirje ei kuitenkaan ollut tuottanut tulosta, joten kustannusosakeyhtiö oli haastanut Strotzerin oikeuteen Münchenissa. Strotzer valikoitui kohteeksi, sillä hän oli kyseisen IP-osoitteen haltija.
Tältä osin tapaus siis eteni kuin mikä tahansa tekijänoikeuskirjetapaus. Mutta sitten pääsemme tapauksen kansallisiin erityispiirteisiin.
Saksan laki suojaa yksityisyyttä voimakkaasti, koska Hitler
Strotzer kiisti oikeudessa loukanneensa Bastei Lübben tekijänoikeutta. Strotzerin mukaan hänen internetyhteydessään oli riittävä tietoturva ja lisäksi hänen vanhemmillaan, jotka asuivat Strotzerin kanssa samassa taloudessa, oli ollut mahdollisuus käyttää Strotzerin nimissä olevaa internet-yhteyttä.
Toisaalta Strotzer totesi, että hänen vanhemmillaan ei hänen tietääkseen ollut kyseistä äänikirjaa tietokoneellaan, he eivät tienneet sen olemassaolosta eikä heillä ollut vertaisverkko-ohjelmistoja asennettuna. Toisaalta Strotzerin oma tietokone oli ollut loukkaushetkellä suljettuna.
Münchenin alioikeus hylkäsi kanteen. Oikeuden perusteluna oli, että Strotzerin ei voitu katsoa syyllistyneen väitettyyn tekijänoikeusloukkaukseen, koska hän oli ilmoittanut, että myös hänen vanhempansa olisivat voineet olla syypäitä loukkaukseen.
Syynä on natsien hirmuteot toisessa maailmansodassa. Toisin sanoen yksityisyyden ja perhe-elämän suoja ovat Saksassa huomattavan korostuneita – koska Hitler.
Miksi näin? Miksi pelkkä Strotzerin väite siitä, että hänen vanhempansa olivat voineet käyttää nettiyhteyttä, riitti vapauttamaan Strotzerin? Siksi, että Saksan laki ja oikeuskäytäntö suojaavat ihmisten oikeutta yksityisyyteen voimakkaasti. Syynä on natsien hirmuteot toisessa maailmansodassa. Toisin sanoen yksityisyyden ja perhe-elämän suoja ovat Saksassa huomattavan korostuneita – koska Hitler.
Yksityisyyden korostaminen on johtanut Saksassa tulkintaan, jossa tekijänoikeusloukkauksista epäiltyjen henkilöiden ei tarvitse kuin osoittaa, että loukkaaja on voinut olla joku muu heidän perhepiirissään. Jos he ovat onnistuneet tässä, tekijänoikeuskirjetuomio ei ole ollut mahdollinen. Saksan oikeuskäytännön mukaan vastaajaa ei voida velvoittaa paljastamaan mitään lisätietoja väitetystä internetin käytöstä, koska ne kuuluvat perhe-elämän suojan piiriin ja “koska Hitler”.
Tämä on johtanut käytäntöön, jossa tekijänoikeuden suoja on tehty melkolailla tyhjäksi, jos tekijänoikeuden loukkauksesta epäilty on asunut yhdessä toisen henkilön kanssa.
Tuomioistuimen ratkaisu ei muuta Suomessa mitään
EU-tuomioistuimesta puhuttaessa pitää muistaa, että se ei ota kantaa kansallisen, tässä siis saksalaisen, lain soveltamiseen. EU-tuomioistuin ottaa kantaa siihen, miten unionin oikeutta, eli käytännössä asetuksia ja direktiivejä, tulee tulkita.
EU-tuomioistuimen päätöksillä on kuitenkin merkitystä kansallisen lain tulkitsemiselle, sillä kansallisten tuomioistuinten tulee sovittaa omat tulkintansa yhteen EU-lainsäädännön tulkintojen kanssa.
Mutta kun kansalliset lait eroavat maittain, voi hyvin syntyä tilanteita, joissa toisen maan oikeuskäytäntö on EU-lainsäädännön kannalta hyvin ongelmallinen, kun taas toisessa maassa mitään ongelmaa ei ole.
Strotzer-tapaus vaikuttaa juuri tällaiselta tapaukselta. Juttu ei olisi todennäköisesti edennyt EU-tuomioistuimeen, ellei sen taustalla vaikuttaisi Saksan hyvin ankara suhtautuminen yksityisyydensuojaan, joka oli käytännössä ohittanut tekijänoikeuden suojan.
Mitä EU-tuomioistuin sitten päätti?
Ratkaisussaan C-149/17 EU-tuomioistuin totesi, että Saksassa sovellettu “etusijajärjestys” ei kelpaa, vaan että yksityisyydensuoja ja tekijänoikeudet tulee sovittaa yhteen. Yksityisyydensuoja ei siis saa automaattisesti mennä tekijänoikeuden edelle.
Tästä päätöksestä oikeudenhaltijat ovat riemuinneet.
Mutta Suomessa ei koskaan ole ollut saksalaistyyppistä suhtautumista yksityisyydensuojaan eivätkä tuomioistuimet ole asettaneet yksityisyydensuojaa automaattisesti tekijänoikeuksien edelle. Suomen ja Saksan käytännöt eroavat tässä suhteessa toisistaan huomattavasti.
Avoin WLAN -kortti ei ole koskaan tarkoittanut automaattista vastuuvapautta
Miten Suomen ja Saksan käytännöt sitten eroavat? Havainnollistan Suomen tilannetta nk. avoin WLAN -väitteellä.
Avoin WLAN -väite tarkoittaa vastaajan lausumaa siitä, että hänellä on ollut avoin langaton verkko, jota kuka tahansa muu on voinut käyttää. Näin vastaajaa ei muka voitaisi tuomita, koska olisi mahdollista, että joku muu on voinut käyttää verkkoa.
Olemme täällä Turre Legalilla jo ensimmäisistä tekijänoikeuskirjeistä lähtien sanoneet, että pelkkä väite avoimesta verkosta ei ole mikään vastuuvapauskortti. Näin siksi, että pelkkä vastaajan väite avoimesta verkosta ei ole ratkaissut mitään, varsinkin jos kantajalla on ollut todisteita siitä, että käyttö on jatkunut pitkään. Tuolloin tuomioistuimet ovat käytännössä edellyttäneet vastaajalta näyttöä siitä, että a) verkko on ollut avoin ja/tai b) että muita käyttäjiä on oikeasti ollut.
Tarkemmin kirjoitimme tästä alkuvuodesta 2017, kun markkinaoikeus antoi toisen tuomionsa tekijänoikeuskirjetapauksissa (ks. Oikeus vapautti tekijänoikeuskirjeen saajan – vertaamme tapauksia). Ensimmäisessä markkinaoikeus oli tuominnut vastaajan, toisessa vapautti. Miksi markkinaoikeus ratkaisi tapaukset eri tavalla?
Tapaukset erosivat siinä, että tuomitulla henkilöllä ei ollut todistajia, jotka olisivat voineet kertoa verkon avoimuudesta tapahtuma-aikaan. Sen sijaan vapautetulla henkilöllä oli todistaja, joka muisteli, että WLANissa ei olisi tapahtuma-aikaan ollut salasanaa eli verkko oli ollut avoin ja että ainakin hänen poikansa oli sitä käyttänyt.
Saksan käytäntö ennen nyt tullutta EU-tuomioistuimen päätöstä oli nimenomaan merkinnyt automaattista vastuuvapautta tapauksissa, joissa vastaaja oli voinut osoittaa, että joku hänen perheeseensä kuuluva oli voinut käyttää verkkoa.
Suomen tekijänoikeuskirjetuomiot taas ovat osoittaneet, että Suomessa tällaista sääntöä ei koskaan ole ollutkaan. Jos vastaaja on väittänyt, että joku muu on voinut hänen yhteyttään käyttää, tuomioistuimet ovat poikkeuksetta vaatineet lihaa luiden ympärille. Pelkkä väite muista käyttäjistä (edes huomattavalla teknisellä todistelulla) ei ole riittänyt pelastamaan vastaajaa tekijänoikeuskirjetuomiolta.
Älä usko kaikkea mitä netissä lukee
Kuten aluksi sanoin, oikeudenhaltijatahot ovat iloinneet EU-tuomioistuimen päätöksestä ja väittäneet, että “kotitalouden yhteisessä käytössä olevan nettiliittymän haltijan voidaan olevan korvausvastuussa liittymän kautta tapahtuneesta tekijänoikeusloukkauksesta”.
Epäilemättä oikeudenhaltijoiden edustajat tulevat vetoamaan tähän päätökseen tekijänoikeuskirjeoikeudenkäynneissä myös Suomessa.
Tämä on kuitenkin turhaa, sillä EU-tuomioistuin ei uudessa tuomiossaan vahvistanut sääntöä siitä, että nettiliittymän haltija vastaisi kaikista liittymän kautta tapahtuneista tekijänoikeuden loukkauksista.
Sen sijaan EU-tuomioistuin vahvisti säännön siitä, että nettiliittymän haltija ei voi vapautua vastuusta pelkästään väittämällä, että joku muu on voinut tehdä loukkauksen. Ja niin se on ollut Suomessa aina.
Tuomio ei siis muuttanut Suomessa oikeastaan mitään, eikä varsinkaan vahvistanut sääntöä siitä, että nettiliittymän haltija vastaisi kaikesta siitä, mitä liittymän kautta tapahtuu.
