Sopimuksen tarkistus

Hinta alkaen 700€ ja vie asiakkaan aikaa 1h

Sopimuksen tarkistus on tarkkaa hommaa, jonka työnkulku menee jotenkin näin:
Asiakkaasi lähettää sopimuksen allekirjoitettavaksesi, mutta 10-sivuinen tekstiseinä jurismia täynnä ei houkuttele allekirjoittamaan sitä sokeasti. Pitäisi tietää, kuka tarkistaisi sopimuksen puolestasi, milloin sen saisi takaisin kaupan kättelyä odottavalle asiakkaalle ja mitä tämä kaikki maksaa.

Anna sopimuksesi meidän tarkistettavaksemme.

  1. Luemme sopimuksen.
  2. Tarkastamme sopimusehdot mahdollisten piilotettujen vastuiden ja riskien osalta.
  3. Etsimme ja korostamme riskejä sisältävät ja tulkinnanvaraiset kohdat, joissa esimerkiksi jää epäselväksi osapuolten välisten vastuiden ja oikeuksien jakautuminen.
  4. Ehdotamme muutoksia sopimukseen puutteellisten tai virheellisten ehtojen osalta.
  5. Kirjoitamme toimintaohjeet ja suosituksen.

Miten ostat sopimuksen tarkistuksen?

Lähetä meille sopimus sähköisessä muodossa. PDF, Word tai Google Docs toimivat kaikki hyvin. Me suosimme itse Google Docsia, sillä siinä kommentointi ja muokkaus ovat reaaliaikaisia.

Ohjeista meitä tavoitteistasi ja sopimukseen liittyvistä rajoitteista. Pääset parhaaseen lopputulokseen, kun kerrot meille:

  1. Sopimuksen tarkoituksen.
  2. Huolesi sopimuksen sisällöstä ja mahdollisista riskeistä, joita haluat sillä hallita.
  3. Neuvotteluasemasi: mistä et ole valmis luopumaan ja mistä voit neuvotella? Voitko saada muutoksia sopimukseen, vai onko sopimus “ota tai jätä”-sopimus.

Sopimustarkistuksen hinta 700 euroa

Perushinta pitää sisällään 3 tuntia työtä. Mikäli tehtävä ei onnistu tässä ajassa, ilmoitamme siitä. Voit lukea tästä mitkä asiat vaikuttavat sopimuksen tarkastamiseen.

Mikäli sopimuksen jokainen kappale alkaa täyttyä punakynästä, kerromme sinulle, että olisi parempi aloittaa puhtaalta pöydältä.

Lisäpalvelut

  1. Jos sopimus on erityisen pitkä (yli 10-sivuinen) varaudu 300 euron lisäveloitukseen. Ensimmäisen ehdotuksen jälkeiset iteraatiokierrokset sopimusneuvotteluissa ovat 300 euron hintaisia.
  2. Toimitusaika palvelulle on tyypillisesti 3 – 5 työpäivää. Teemme tarkastuksen tarvittaessa seuraavan arkipäivän toimitusajalla 300 euron lisämaksusta.

Varaa tapaamisaika


Katso myös
Kasvu

NIS2-Direktiivi: Koskeeko Se Yritystäsi?

NIS2-direktiivi tuo yrityksille uusia tietoturvavaatimuksia, joiden noudattaminen ei ole pelkästään pakollista, vaan se auttaa turvaamaan liiketoiminnan jatkuvuuden ja ehkäisemään tietoturvaloukkauksia….

Kasvu, Työpaikan lakiasiat

Henkilöstöanti henkilöstön kannustin- ja sitoutusjärjestelmänä

Henkilöstöanti on henkilöstölle suunnattu osake- tai optioanti. Henkilöstöstä tulee sen seurauksena yhtiön osakkeenomistajia. Yrityksen näkökulmasta henkilöstöanti sitouttaa työntekijät yritykseen. Työntekijät…

Kasvu

Toimitusjohtajasopimus

Toimitusjohtajasopimus on yhtiön ja toimitusjohtajan välinen sopimus toimisuhteen ehdoista ja kannustimista. Toimitusjohtaja ei tyypillisesti ole työsuhteessa yritykseen, sillä työnantaja ei…

Kasvu, Tuotteet

Open source -lakipalvelut

Open source on lisensointimalli, jossa ohjelmiston tekijänoikeuden haltija antaa oikeuden käyttää, muokata ja levittää tietokoneohjelmaa. Open source lisenssit sallivat ohjelman…

Kasvu, Työpaikan lakiasiat

HR-ratsia

Suomen HR-lainsäädäntö on yksi maailman tiukimmista. Oletko varma, ettet itse riko lakia? HR-ratsia® palvelu kertoo miten korjata tilanne. Luulin, että…

Tuotteet, Muut

GDPR 2020

Kokonaisvaltainen GDPR-paketti, jolla taklaat välittömät tietosuojavelvoitteet. Samalla otat jättiläisen askeleen kohti kestävää asennemuutosta yrityksessäsi. Tämän paketin jälkeen tarkastelet kilpailijoitasi peruutuspeilistä.

Tuotteet, Muut

Innovaatioseteli lakipalveluiden hankintaan

10 minuutissa 5000€ ilmaisia palveluita? Olemme innovaatiosetelien palveluntarjoaja ja teemme hakemisesta naurettavan helppoa. Kokeile vaikka.

Kasvu, Kriisi

Valitus julkisista hankinnoista

Tuliko turpaan kilpailutuksessa ja tuntuu, että homma ei mennyt oikein? Autamme kaivamaan kilpailijoiden tarjoukset sekä arvioimaan hankintayksikköjen tarjouspyyntöjen, arviointiperusteiden, hankintapäätösten ja hankintasopimusten lainmukaisuuden.

Tuotteet

Graafiset sopimukset

Tuntuuko siltä, että myynti sakkaa, koska sopimukset ovat juristihuttua? Meiltä saat selkokielisiä graafisia sopimuksia räätälöityinä tarkoituksiisi.

Tuotteet

Käyttäjäsisällön poistoprosessi

Palveluntarjoaja voi vapautua vastuusta käyttäjien lisäämistä sisällöistä, mikäli sillä on lain vaatimukset täyttävä laittoman sisällön ilmoitus- ja poistoprosessi. Teemme sinulle ohjeistuksen ja ohjelman valmiiksi.

Perustaminen, Tuotteet

Selvitys liiketoiminnasta

Toimiiko yrityksesi uudella alueella ja haastaa olemassa olevat toimintatavat? Selvitämme lain vaikutukset yritystoimintaasi ja annamme suosituksen ongelmien välttämiseksi.

Rahoitus, Tuotteet

Joukkorahoitusehdot

Anna lakimiehen huolehtia mm. etämyynnin peruutusehdoista, ulkomaalaisten verotuksesta, ennakkomarkkinoinnista sekä rahankeräyslaista.

Rahoitus, Kasvu

Osakkeiden siirtosopimus

Siirrä osakkeita kaupalla tai vaihdolla uusille tai vanhoille osakkeenomistajille. Ohjeistamme myös verottajan kanssa toimimisessa.